Astuin jokin aika sitten hetken mielijohteesta vaa'alle tuttavaperheen kylpyhuoneessa. Edellisestä kerrasta oli kulunut vuosia. Vaaka näytti aivan uudenlaisia lukemia, mutta en kauhistunut suuresti vaikka pikaisella laskutoimituksella lukemien perusteella painan lähes kaksi kertaa niin paljon kuin pituiselleni ihmiselle olisi soveliasta. Se hieman yllätti, että lukemat olivat edelleen niin suuret. Aktiivisemman elämäntyylin myötä ahtaat vaatteet ovat tuntuneet väljemmiltä ja arvioin ainakin kymmenisen kiloa tippuneen kaikkein lihavimmista päivistä. Kuten sanottua edellisestä punnituksesta on aikaa ja sen jälkeen on ehtinyt kiloja tulla ja mennä, enimmäkseen tulla, ja se edelliskerran kilomääräkin piti merkitä kolmella numerolla.

Olen aina ollut pyöreä, pulska ja lihava. Paino on kohonnut vuosi vuodelta kapaloikäisestä aina nykyhetkeen. Välillä on tullut kiloja runsaammin, välillä paino junnannut pitkiä aikoja paikallaan ja onpa muutaman kerran paino jonkin verran tippunut. Normaalipainossa olen ollut syntymähetkellä ja häviävän pienen hetken joskus teini-iässä, silloinkin vain nippa nappa. Näkemykseni lihavuudesta on tämän takia varmasti hyvin erilainen kuin jollain toisella, jolle lihavuus on poikkeava tila. Jollakin sellaisella, jolle kilot ovat tulleet parisuhteen myötä, raskausajan tai muun erikoisolosuhteen aiheuttamana. Minulle lihavuus on se normaalitila ja tässä kun ollaan tukevasti aikuisia oltu jo vuositolkulla niin se, että vielä jonain päivänä minulle vielä koittaisi normaalipainoinen elämä tuntuu aina vain yhtä kaukaisemmalta utopialta.

En lupaa laihtua eikä tämä ole laihdutuspäiväkirja. Vaikka paino ja lihavuus ovatkin aina niin ajankohtaisia puheenaiheita niin koen, että ikilihavien ääni ei juuri tässä keskustelussa kuulu. Nekin lihavat, jotka joskus ääneen pääsevät, tuntuvat yleensä olevan eri linjoilla kanssani, joten haluan korjata asian tässä ja nyt. Blogi on avattu, olkaa hyvä.