Te, jotka jakelette tätä sangen mainiota neuvoa niin luuletteko oikeasti, että tältä pallonpuoliskolta löytyisi joku ylipainoinen ihminen, joka ei sitä vielä ole kuullut? Ärsyyntymistä lisää maksimiin se, että yleensä neuvon antaa joku, joka ei ole kuuna päivänä kärsinyt vakavista paino-ongelmista. Usein vielä loppuun hörähdetään "niin yksinkertaista se kuule on." Ihminen sattuu nyt kuitenkin olemaan sen verran monimutkainen organismi, että emme ole fysiologisesti identtisiä. Vaikka tämän neuvon noudattaminen on suurelle osalle ihmisistä kohtuullisella pinnistelyllä mahdollista niin sitten löytyy meitä epäonnekkaampia.

Ei, en aio vetää nyt "mutku mulla on hidas aineenvaihdunta"-korttia esiin. Enkä vyöryttää syytä lihavuudesta millekään muulle sairaaloiselle poikkeamalle. Sen sijaan aion aivan yksinkertaisesti vedota siihen, että joillekin ihmisille ruoka ja syöminen tuottaa keskimääräistä enemmän mielihyvää. Jopa siinä määrin, että syömistä on erittäin vaikea olla lopettamatta jos ja kun ruoka maistuu hyvälle.

Minä tunnen ihmisiä, jotka saattavat unohtaa syödä ja joitten pitää näin ollen ajoittain muistuttaa itseään syömään, jotta eivät nuukahtaisi kesken kaiken. Tämä on itselleni aivan käsittämätön tilanne. Toki minä syömättä pystyn olemaan, vaikka päiväkausia ja viikkojakin, eikä tämä ole edes pelkkää puhetta, mutta ettäkö oikein unohtaisi syömisen? Silloinkin kun on syömättä niin ruoka on käy aika ajoin mielessä oli nälkä tai ei. Silloin kun on herkkuruokaa tiedossa niin aivot menevät vinksalleen ja käskevät ottamaan annoksen toisensa perään, vaikka vatsa viestisi olevansa jo täynnä.

Jaa, heikko itsekuri vai? Pilkalliset kommentit itsekurin puutteesta tulevat myös valitettavan usein ihmisiltä, jotka eivät itse koskaan ole kokeneet liiallisen herkuttelun kiroja. Katetta sanoille alkaa tulla vasta sitten jos toinen on joskus samojen ongelmien kanssa taistellut. Nostan virtuaalihattua niille, jotka pystyvät ponnistelemaan lihan heikkoutta vastaan, vaikka samaan aikaan tosin pohdin mielessäni, että miten rentouttavaa ja terveellistä mahtaa olla elämä, jossa pidetään nyöri kireällä kurkussa joka hetki.

Sitä paitsi, mietin vaan, että mitä sitten jos jollain on heikko itsekuri? Oikeuttaako se tosiaan ilkeilyyn ja ylimieliseen suhtautumiseen? Miksei epämusiikaaliselle nuotin vierestä hoilaavalle mennä toitottamaan kuinka epäonnistunut hän on kun ei pysy oikeassa sävelessä? Miksei äkkipikaisella luonteenlaadulla varustetulle tokaista miten helppoa se on kunhan vaan ottaa vähän rennommin? On niin monta muutakin ominaisuutta, jossa toiset on luontaisesti lahjakkaampia kuin toiset. Heikkouksiaan pystyy onneksi kehittämään, mutta ei silti kukaan halua kuulla pilkkaa ja naureskelua niitten taholta, joille on lahjat suotu syntymän myötä.