Päästiin lempiaiheeseeni vuosien takaa. Lihavuudesta puhuttaessa jokaikinen kerta viedään keskustelu aina siihen, että lihavuus aiheuttaa sairauksia ja painoa tiputtamalla saa vähennettyä sairastumisen riskiä ja ne kenellä on paino lähempänä normaalia ovat jo lähtökohtaisesti vähäisemmässä riskissä. Jokaikinen kerta minun tekisi mieli rukata väittämää syyttämään sairauksista epäterveellisiä elintapoja, ei painoa itsessään. Se kenellä on tiedossaan tutkimus, jossa on kiistatta osoitettu, että ylimääräinen paino yksittäisenä tekijänä (siis elintavat, liikunta, ikä, perintötekijät ja muu asiaan mahdollisesti vaikuttava on eliminoitu) tuo mukanaan riskejä elintasosairauksille saa vihjata mielihyvin asiasta. Pääsenpä sitten puhumasta läpiä pääni.

En kiistä hetkeäkään etteikö lihavat keskimääräistä yleisemmin kärsisi tietyistä sairauksista, mutta sitä en suostu allekirjoittamaan suoralta kädeltä, että sairastuminen johtuisi nimenomaan painosta. Enkä sitä, että sairastumisen riski vähenisi sen takia, että paino sattuu tippumaan. Eikö nyt kuitenkin ole niin, että lihavilla ihmisillä on keskimääräisesti epäterveellisemmät elintavat kuin niillä, jotka eivät ylipainosta kärsi. He syövät enemmän ja epäterveellisempää ruokaa ja liikkuvat vähemmän kuin hoikemmat kanssaeläjät. Ja eikö ole edelleen niin, että kun lihava ihminen laihtuu niin hän muokkaa elintapojaan terveempään suuntaan, alkaa syödä vähemmän ja terveellisemmin ja liikkuu enemmän. Aiheutuuko tällöin vähentynyt sairastumisriski todella siitä, että paino on tippunut vaiko aiheuttaako elintapojen muutos sen, että sairastumisriski vähenee ja siinä sivussa myös sen, että painoa lähtee pois?

Entäpä jos meillä on hypoteettinen henkilö A, joka on aikoinaan lihonut jostain syystä, mutta sittemmin on omaksunut tasapainoisen ruokavalion ja liikkuu runsaasti. Otaksutaan vielä, että henkilö A kuitenkin syö yhtä paljon kuin hän liikunnalla kuluttaa, joten paino pysyy tasaisena, vaikkakin ylipainon puolella. Esitellään vielä henkilö B, joka on normaalipainoinen, mutta syö yksipuolisesti ja ravintoköyhästi eikä harrasta liikuntaa. Hän kuitenkin sattuu olemaan niin niukkaruokainen, että paino ei nouse vaan pysyy tasaisena. Haluaisin tietää, että onko näitten tietojen perusteella henkilö A tosiaan suuremmassa riskissä sairastua kuin henkilö B? Onko paino todella se suuri paha mörkö vai johtuuko siihen kiinnitetty huomio vain siitä, että sen havaitsee helpommin kuin muut epäterveestä elämästä viestivät tekijät? Olen aivan hyvin tietoinen, että esimerkkini on jonkin verran etäällä todellisuudesta, koska harvassa ovat henkilö A:n kaltaiset lihavat, en itsekään sellainen ole, mutta heitä kuitenkin on olemassa. Henkilö B:n kaltaisia lienee tiheämmässä.