Jatketaanpa vähän samoilla linjoilla edellisen kirjoituksen kanssa. Kaikkihan me tiedämme, että suurin osa naisista hermoilee painonsa kanssa ainakin silloin tällöin ja suuri osa on kokeillut laihdutusta jollain keinolla jossain vaiheessa elämässään. Siitä nyt sentään jo puhutaan nykyisin, että jojo-laihdutus saattaa aiheuttaa suorastaan suurempia terveysriskejä kuin lievä tai kohtalainen ylipaino, mutta mitä terveysriskejä aiheuttaa se, että on alituiseen huolissaan painostaan ja ulkonäöstään eikä tyytyväinen likimain koskaan? Missä sitä tutkitaan ja missä ovat terveysasiantuntijat, jotka varoittelevat sen vaaroista? Entäpä työlähtöinen kiire ja ahdistus, josta tuntuu tänä päivänä kärsivän niin moni työelämässä mukana oleva? Minkälaisille sairauksille se altistakaan uhrejaan? Missä ovat mielipidekirjoitukset, joissa vaaditaan ulkonäöstään tai työstään tai milloin mistäkin stressaavia ihmisiä maksamaan ovat terveydenhoitokulunsa kun ovat itse tilanteensa aiheuttaneet? Ai niin, unohdin, toisin kuin lihavuus, stressi ei näy yhtä salakavalasti ulospäin, joten sitä ei tarvitse kohdata päivittäin kuten kaikkia niitä sotanorsukassoja ja penkiltä toiselle hyllyviä hikipaitaäijiä kanssamatkujana bussissa. Poissa silmistä, poissa mielestä.