Aina välillä kuulee jonkun kertovan kuinka hän ei edes pidä mistään herkuista vaan terveellisestä ruuasta ja siitäkin vain sopivissa määrin. Kiva juttu hänelle, mutta kyllä se niin vaan on, että tuonkaltaisella ominaisuudella varustettuna ei välttämättä kovin pitkällä olisi pötkinyt niinä aikoina, joihin selviämiseen geenimme ovat mukautuneet. Luonnonvalinta muokkasi ihmistä sellaiseksi, että ravinto, josta saa energiaa nopeasti ja paljon maistuu paremmin, tankata piti ja paljon silloin kuin ravintoa ylipäätään oli saatavilla. Hyödyllinen ominaisuus karuissa oloissa sopeutumiseen oli myös se, että sai ravintoa herkästi varastoitua rasvavarastoihin pahan päivän varalle. Harmillista vain, että ihmisten elinympäristö on muuttunut nopeammin kuin fysiologia. Tässä sitä nyt ollaan, luolamiehen elimistöllä ja vaistoilla varustettuna yhteiskunnassa, jossa pastat, pizzat ja suklaat rasvoineen ja hiilihydraatteineen vetoavat energiapitoisuudellaan vastuttamattomasti jokaikinen päivä. Minua pännii se, että sitä pidetään heikkouden merkkinä, säälittävänä ja hävettävänä, että tuntee vetoa runsasenergiseen ruokaan, kun kyseessä on kuitenkin (ihmis)eläimelle luontainen ominaisuus